perjantai 4. syyskuuta 2015

Mä en oo minkään arvoinen


En tajua mikä mun päässä on taas napsahtanut. Lähiajat on olleet tosi sekavia. Alkoholi maittaa, ja kun pääsen vauhtiin mun on tosi vaikee saada katki sitä juomista. Jos satun aamulla löytää jostain edes yhden krapulakaljan, niin siitä se lähtee. Pitää saada lisää. Ja ne päivät joita en juo makaan krapulassa kotona sängyssä haisevana puliakkana jaksamatta pitää keneenkään pahemmin yhteyttä. En jaksa pitää enää yhtään asunnostani tai itsestäni huolta. Ne krapulapäivät vietän sentään Hupakon kanssa kylki kyljessä. Nukun tosi levottomasti ja joka yö mun unissa tapaan tyyliin kaikki ihmiset mun elämästä, ja aamulla en ole pitkään aikaan varma onko ne jutut totta, vai tapahtuneet oikeasti silloinkun oon ollut kännissä. 

Lihoan ja rupsahdan silmissä. Rahat on aina loppu. Päivät sekaisin. Käyn kaupassa sama haiseva huppari ja huppu päässä, koska en uskalla muuta. Mutta en tiedä mitä voisin tehdä tälle tilanteelle. Ei ole motivaatiota yhtään mihinkään. Ei niin mihinkään. Mietin eilen, että jos oisin lähtenyt keväällä osastolle niinkun mulle ehdoteltiin, asiat voisi olla nyt aika erilailla. Oon vaan valunut lähemmäs pohjaa sen jälkeen. Olin tiistaina sekoillut jtn tupakan kanssa ja polttanut mun huppariin reijän, ja mun maha oli täynnä pieniä palovamma jälkiä. Kiva etten oo edes huomannut itse että palan. Kunto ollut ilmeisesti taas kohdillaan. \o/ Käyttäydyin muutenkin huonosti enkä vieläkään ole päässyt omasta käytöksestäni yli. Joskus voisi vaan pitää sen turpansa kiinni. Kännissä en vaan osaa. 

Että se siitä selvästä syyskuusta. Ja se siitä pelaamattomuudesta. Se siitä dieetistä. Se siitä suursiivosta. Se kaikista suunnitelmista. Jotka veis eteenpäin. Tonnin painot jaloissa painaa mua pohjaan. Enkä pääse pois.

tiistai 25. elokuuta 2015

Ikuinen kotiaresti


Näin taas koko yön painajaisia. Mutta tälläkertaa niissä ei ollu demoneita vaan ihan oikeita ihmisiä mun elämästä, lähinnä lapsuudesta. Joka unessa onnistuin satuttamaan niitä jotenkin ja jäin aina yksin. Ja kun heräsin itkin vaan loduttomana melkein tunnin. Ei ne ihmiset kuulu enää oikeastikkaan mun elämään. En satuttanut niitä, mutta satutin itseäni ja sulkeuduin. Itkin sitä että en voi enää koskaa saada mun lapsuutta takaisin. Sitä että mun mummu ja vaari on kuollut, ja toinen mummu on jossain laitoksessa eikä muista enää ketään. Halusin vaan olla taas lapsi, mennä sen sinisestä ovesta sisään tutun tuoksuiseen rappukäytävään ja leipoa sen kanssa "sitä ruskeeta missä on sitä valkosta päällä." En voi enää koskaan tehdä niin. 

Lapsena mun mielestä pahin rangaistus oli kotiaresti. Meinasin ihan seota päivän arestistakin, kun en päässyt ulos. Tai saanut nähdä mun silloista parasta ystävää. Yks päivä. Kun sairastuin mun koko elämä muuttui yhdeksi isoksi kotiarestiksi ja sitä se on vieläkin. Vuodesta toiseen. Mitä mä tein väärin, ansaitakseni tän kaiken? Herättyäni mietein, ettei sillä että heräänkö vai en, ole mitään merkitystä, koska oikeastaan mun ei tarvitsisi herätä ennen perjantaita, jolloin mulla on sovittuna seuraavat tapaamiset ihmisten kanssa. Siihen asti istun näiden neljän seinän sisällä, verhot kiinni, yksin, niinkun aina. Voisinhan mä tietysti yrittää, mutta ei tänne tee mieli edes kutsua ketään, kun tää kämppä on paskanen kon kaatopaikka. Ja olen voimaton siivoamaan. Voimaton vaihtamaan haisevia yövaatteita pois päältä. Voimaton elämään. 

tai edes vähän hymyilemään. 

Ja niin tämä maailma hylkää minut taas

maanantai 24. elokuuta 2015

Mokasin


Piti sitten vetästä taas kaikki vituiksi. Ryypätä neljä päivää ja herätä tänään todellisuuteen tili miinuksella, pepsi loppu, tupakat loppu, kämppä kaaoksessa.

En ymmärrä mikä perkele mun pään aina valtaa. Kaljapäissäni en vaan välitä yhtään mistään. Ne on aina "sen ajan murhe sitten". No nyt se aika sitten saapui, eikä kovin hyvältä tunnu. Yökin oli tosi tuskaa. Kamalia pelkotiloja. Katsoin liikaa Siskoni on noita - jaksoja eilen ja tärisin lopulta yöllä valot päällä kylmä hiki valuen koska näin painajaisia demoneista.

Ja mitä mä tästä kaikesta sain? Okei mulla oli kivaa, mut oli mulla ihan mukavaa jo ensimmäisenä iltana, niin sen ois voinut jättää siihen. Nyt ne kaikki neljä päivää ovat kasauteneet sellaiseksi sekavaksi yhdeksi klimpiksi, joista en erota erinäisiä päiviä ja muistoja enää. 

En edes tiedä koska saan seuraavaksi rahaa. Kela ei ole taaskaan tehnyt mun kuntoutustuki päätöstä joka lähetettiin sinne jo toukokuussa. Vittu joka vuosi sama tilanne. Ne on kesälomalla ja plaaplaa. Stressi iskee. Paskaa. Minään vuonna noita asioita ei myöskään yritetä korjata siellä. Huoh.

Kaavailin jo aikaisemmin pitää selvän syyskuun, mutta tänään mä varmistuin asiasta. Sellanen tulee. Ei siks että mulla olis yhtään sen parempi olo istumassa kotona selvinpäin kun kännäämässäkään, mut siks et en halua enää olla rahaton. Tää on niin ahdistavaa. Ruokajonot täältä tullaan. 

Haluaisin myös lopettaa tupakan polton ja Pepsin juonnin koska on niin perseestä sitkun niitä ei saa. Onneks I lainaa mulle tupakka askiin raheeta tänään, niin en joudu tän kaiken lisäksi kestää vielä niksojakin. Ja onneks mulla oli nakkikeitto aineet jääkaapissa niin en joudu olla nälässä. Vielä.

Ja ettei jää liian negis fiilis kaikesta, mulla on septum, ja siitä oon iloinen! Tein sen tiistaina, vaikka meinasin ensin jo luovuttaa kon meni pupu pöksyyn. Lopulta se ei edes hirveesti sattunut, ja oli nopeasti ohi.


lauantai 15. elokuuta 2015

Mökkii ja muuta


Ollut jotenkin raskas viikko. Viime lauantaina mökkeiltiin I:n ja Vipsun kanssa. Oli kiveeta, en ois millään halunnut tulla sunnuntaina takaisin pimeään yksiööni. Tiistaina olin iskän luona siivoomassa muutaman tunnin, ja illalla lähdin Ponin kanssa extempore kreisibailaamaan. Keskiviikkona heräsin maailman hirveimmässä yrjömegakrapulassa hampaanjäljet kädessä, kon joku hullu tyttö pari mua baarin edessä. Perus krapula aamu. :D
 Torstaina suunnattiin taas mökille I:n, Vipsun ja Ponin kanssa. 






Makkara ja Pepsi Max ne Peikin tiellä pitää B-)





Saippuakuplija!
Yöuinti <3 Mikä oliskaan parempaa kun maata meressä, tuijottamassa tähtitaivasta? Niin. Ei mikään.
Tänään pitäisi lähteä H-valtaan näkeen kavereita, eli mummojenpaikalle kaljotteleen. Toivottavasti jaksan pysyä vielä tänään iloisena. Sen jälkeen suon itselleni tarpeeksi sitä elintärkeää omaa aikaa. Oon ollut niin pahalla päällä. Sain Vipsulle "MÄ EN SULLE VALOKS VOI SAATANA MUUTTUA" -raivarit mökillä yms. Vihaan itseäni kiukkuisena. Ja nalkuttavana. Kaiken sen muihin kohdistuvan raivon alla eniten mun kuitenkin tekis mieli vaan hakata itseni puukolla palasiksi. Päästää se paha veri pois. Mutta enhän minä enää sellaista tee. Enhän?
 
Palataan. 

maanantai 10. elokuuta 2015

Mietteitä nettikiusaamisesta


Oon miettinyt muutaman päivän, että mitä ihmettä. Mun feispuukin etusivulla on pyörinyt monta kertaa videobloggaajan Butterfly86:sen videot, joille ihmiset ovat joukolla naureskelleet ja pilkanneet. Joka kerta mulle on tullut vihainen ja paha mieli. Okei, se video alfauroksista ja lirkuttelijoista oli vähän vihamielisen oloinen, mutta ymmärsin siitäkin pointin. Katsottuani lisää kyseisen käyttäjän videoita, oon huomannut että oon tosi monesta asiasta sen kanssa samoilla linjoilla, enkä ymmärrä mille ihmiset nauraa. Mä oikeastaan pidän kyseisestä ihmisestä noiden videoiden perusteella. Jotkut jutut vois olla suoraan mun suusta. Esim mielipiteet kakaroiden hankkimisesta, a-seksuaalisuudesta, rehuista ja siitä mikä on oikeaa välittämistä. 

Oksettaa muutenkin netissä ilakoivat ilkeät anonyymit. En vaan voi ymmärtää miten joku voi mennä illalla nukkumaan tyytyväisenä itseensä istuttuaan ensin koneella kirjottelemassa anonyymejä asiattomia kiusaamiskommentteja. Ehkä eniten suuttutaa nää "tapa ittes" kommentit joita vielä usein löytyy vielä mielenterveysongelmaisten blogeista ja äskeistä. Itse en vaan vois elää mitenkään päin itseni kanssa jos olisin kirjotellut tuollasia juttuja edes pahimmalle vihamiehelleni. Se joku pieni samusirkka vieressä alkais kyllä hakata turpaan ja lujaa. Oonkin asenteella, että kaikki mitä ei voi sanoa omalla naamallaan, kannattaa jättää sanomatta.

Oon joutunut pari kertaa itsekkin naureskelun ja ilkeilyn kohteeksi. Joskus mun kuvia irc-galleriasta oli levitelty demi.fi sivustolle. Siinä kohtaa kun sielä oli jopa pohdittu miten huonoja mun vanhemmat on, kun musta on tullut tällänen friikki, rasahti rusinat. Kestän kyllä haukkuja itsestäni aika pitkälle, mutta en mun läheisistä. Vaikka pakko sanoa, ettei ne kommentit itsestäänkään kovin hyvältä tunnu, varsinkin kun kärsii muutenkin huonosta itsetunnosta. Joku oli vielä mainostanut nauravien naamojen kera miten on ollut joskus mun mesekaveri. Ihmiset on niin kaksnaamasia. Markoboyn videolle jouduttuani joku oli kommentoinut alle "hyi vittu mikä lehmä" ja tää kommentti oli saanut yli 20 tykkäystä. Ensin mua nauratti koska se video oikeasti oli tosi epäedustava (kuvattu salaa, sellasesta kaksari alakulmasta ja olin tosi kännissä), mutta myöhemmin tulin siitäkin vihaiseksi ja sain itseinhokohtauksia. 

Netti on kyllä vähän kakspiippuinen juttu. Oon kiitollinen ettei tällästä some maailmaa ollut vielä mun ollessa peruskoulussa, koska sitä käytetään tosi paljon kiusaamiseen. En varmaan olis enää tässä jossen olis saanut olla edes koulun ulkopuolella rauhassa oma itseni. (lukuunottamatta satunnaisia pilapuheluita) Niillä jotka käy sitä helvettiä läpi tälläkin hetkellä, on varmasti vieläkin paskempaa. Toisaalta taas, kun joskus yli kymmenen vuotta sitten aloin irkata ja pyöriä netissä, tutustuin myös samanhenkisiin ihmisiin, joita ilman en varmaan koskaan olisi tälläinen mitä nyt.
Rakastakaa, älkää vihatko.

Ne heittää meidät tuleen

 Se pieni tyttö käveli yksin
mietti mikä tässä kaikessa on vikana


Haroi takkuista tukkaansa
ja pyyhi kyyneleet likaisilta kasvoiltaan


Miksette te nää?


Miten kaunis kukka
ruman kuoren alla


voi kukkiakkaan!



lauantai 8. elokuuta 2015

Peikin peikot


Huoh. Valvoin taas aamuun ja nyt mukapirteenä kolmen tunnin unien jälkeen valmistautumassa mökkeilyyn. No ehkä se tästä. Googlettelin koko yön ulkomaisia nettikauppoja joissa toimii PayPal, koska vihdoin ja viimein tein sen tilin. Nyt ois tilauksessa sitten ne septum-pihdit ja kasa uusia koruja. Sattuu ja kauhistuttaa kyllä jo pelkkä ajatus mut oon nyt haaveillut monta vuotta siitä septumista ja joskus asiat vaan pitää toteuttaa. Tilaukseen lähti myös maailman siistein paita, jonka esittelen sit joskus sadanvuodenpäästä kun se tulee, ja ihan suomen puolelta uus rastareuhka. Tää vanha alkaa olla aika kärsinyt. 

Vanha ja kärsinyt oon kyllä itsekkin. Tuijottelin puolen yötä ebaystä (jota kyllä en osaa viel käyttää) vanhoja Trolli-nukkeja. Ja mietin kuinka kivaa olis kerätä niitä. Mut sit tulin lopputulokseen että oon ihan liian vanha alottamaan keräämään mitään. Mun ois pitänyt kerätä niitä lapsesta asti, tai edes alottaa 5 vuotta sitten. Lisäks mun kärsivällisyys ei taitais riittää minkään keräilyyn, koska KAIKKITÄNNEJAHETI. 
 

No, onhan mulla nää pari. Noistaki yheltä on pitäny mennä pikkupeikin saksiin hiussia, lapset on idareita. 8| 

Oho, nyt tulee jo kiire, palataan joku kaunis tai vähemmän kaunis päivä. 
Kivaa lavvantaita kaikille!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Aukaise sun silmät ja sytytä valo


Keskelle pimeää.








Olet unessa.